Kyynelten mies

Eräs suosikeistani, trappistimunkki, kirjailija, runoilija ja mystikko Thomas Merton (1915-1968) on kirjoittanut päiväkirjaansa vuonna 1941 teoksessa Hiljainen elämä – Thomas Mertonin päiväkirjat (Basam Books, 2005) seuraavasti sivulla 63:

”On kauheaa haluta kuulua kokonaan Jumalalle, mutta nähdä ympärillään vain maailma eikä nähdä Häntä. Ei ihminen luostarissakaan näe Jumalaa, mutta siellä ei ole muuta tekemistä kuin surra vieraantumistaan Hänestä, rukoilla Häntä ja rukoilla maailman puolesta. Maailmassa rukoukset hukkuvat liikenteen meluun; on varottava autoja, sortuvia rakennuksia, tulikiveä, ukkosta.”

Kävin äsken kävelyllä ulkona ja istuin hetken Hietsun tyhjällä rannalla (kuva yllä). Kuumana kesäpäivänä Hietsu on täynnä, mutta viileänä elokuisena iltapäivänä tyhjänä. Silti Jumala on läsnä siellä kummassakin vaihtoehdossa.

Mertonin sanoin on kauheaa haluta kuulua kokonaan Jumalalle, mutta nähdä vain ympärillään maailma eikä nähdä Häntä. Sairauteeni kuuluu niin sanotusti meteli päässäni eli ulkoisesti saatan näyttää rauhalliselta, mutta ajatukset sinkoilevat sinne tänne vauhdikkaasti. Pahin kaikista on kuitenkin kärsimäni ahdistus, joka saa arkisetkin asiat tuntumaan mahdottomilta. Siksi olen tällä hetkellä psykiatrisella osastolla hoidossa, mutta tunnen täällä Jumalan läsnäolon.

Täällä olo on syventänyt suhdettani Jumalaan. Täällä on aikaa rukoilla ja kontemploida, mietiskellä Jumalaa ja Hänen armoaan. Huomaan myös usein vajoavani itsesääliin, ja tänään olen ollut ahdistunut siitä, että ylipäätänsä olen täällä osastolla ja olen sairastunut. Kysyn itseltäni miksi en voi olla normaali, kuten muut? Kunnes muistan, että Jumalan lootusjalkojen juuressa jokainen meistä on normaali ja täydellinen juuri sellaisena kuin on. Se lohduttaa minua hieman.

Ystäväni Muniraja laittoi tänään tekstiviestin, ja vastasin hänelle, että Jumalan koetellessa pitäisi osata ottaa koettelemukset vastaan suurena armona. Vaihdoin myös ystäväni Markuksen kanssa ajatuksia sähköpostitse. On hienoa huomata, että on ihmisiä, jotka kulkevat samanhenkistä polkua.

Thomas Merton on kirjoittanut samaan kirjaan sivulle 274 seuraavasti:

”Ilta: sadetta, hiljaisuutta, iloa.

Olen varma, että kun Herra näkee sen köyhyyden ja kaunistelun ja avuttomuuden pienen pisteen, joksi munkki – yksinäinen mies, kyynelten mies – on kutistunut, silloin Hänen täytyy tulla alas maailmaan ja syntyä tähän ahdistukseen ja muuttaa se äärettömän ilon pisteeksi, rauhan siemeneksi maailmassa. Tämä on, ja on aina ollut, minun kutsumukseni. En näe totuutta enkä järkeä missään, mikä kätkee minulta tämän kallisarvoisen köyhyyden, tämän kyynelten ja todellisen ilon siemenen.”

Vaikka emme sitä välttämättä tunne tai koe millään tavalla, Jumala on läsnä koko ajan. Henkisen, hengellisen tien harjoittaminen on kuin hienosäätöä; harjoitetaan niin uutterasti askel kerrallaan, että viimein saa kokea Jumalan läsnäoloa. Jumala on sisällämme, Hän kannattelee meitä. Hän on kaikkivaltias, Hän on kaikki.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s