Muutama sana toivosta

Kristillisen elämän keskiössä on opetus uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Ne eivät toimi toisistaan erillään, vaan ovat kietoutuneet toisiinsa Jumalan käsissä.

Minua on lohduttanut syvästi ajatus siitä, että toivo on Jumalan rakastamisen toivoa. Ja kun toivoo rakkautta Jumalalta, se vahvistaa uskoa ja tekee näkyväksi näkymättömät toiveet – Jumalan rakkaus alkaa näkymään arkisessa elämässä, rakkautena itseään kohtaan ja rakkautena muita kohtaan.

Toivon, rukoilen, että Jumala rakastaisi minua syntistä ja että minä oppisin rakastamaan Häntä koko olemuksellani. Toivo on puhtaimmillaan epäitsekästä ja pyyteetöntä, jossa ei ole mitään harhaisesta egosta kumpuavaa. Ajoittain toivo saa minut liikuttumaan, kun ajattelen rakkauttani Jumalaan, tunnustan puutteeni ja toivon rakkautta Jumalalta. Ajoittain omat puutteeni saavat minut epätoivon partaalle ymmärtäessäni kuinka kaukana olenkaan Jumalasta.

Toivo itsessään ei tee ihmeitä, vaan toivon tulee toimia yhdessä uskon ja rakkauden kanssa. Jos usko ja rakkaus, erityisesti Jumalan rakkauden kaipuu, puuttuvat, saattaa alkaa tietämättään toivomaan epäsuotuisia, aineellisia asioita, jotka vain vievät kauemmaksi Jumalasta. Meidän tulee muistaa, että Jumala on koko ajan läsnä; meidän vain täytyy luoda yhteys Häneen, ja se tapahtuu uskon, toivon ja rakkauden kautta.

”Toivon, että Jumala rakastaisi minua.” Kuinka voimallinen rukous!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s